Sattuipa kesällä 2006 että kaksipa ketterää poijankossia ja nöösiä tapasivat eräällä keikalla. Janne Hirvonen ja Marko Heikkinen juttelivat niitänäitä ja pääsivät juttuun orkesterin rakentamisesta. Molemmat kun ovat pienestä pitäen pitäneet suurimpana esikuvanaan rautalankaa, rock'n'rollia & iskelmämusiikkia, millon mitenniinpäen!
Sitten alettiin hakemaan eri vuosilta kappaleita ja miettiä mitä soitetaan ja ketä muita pyydetään mukaan treenikselle. Rumpujen taakse kipusi tuolloin aiemmin raskaampaa osastoa soittanut Joni. Soiteltiin hetki näin, kunnes saatiin Toni joukkoon julmaan mukaan soittamaan bassoa.
Marko lauleli samalla kun soitteli komppia tovin ja tuttuja ja tuntemattomia ralleja irtosi Fenderistä. Näin se homma jatkui eteenpäin eri laulukokelaiden käydessä luikauttamassa joissakin harjoituksissa tyylisuorituksiaan.
Tarkoituksemmehan on aina ollut soittaakin erittäin monipuolista materiaalia, pääosin 50-60-lukua cover-rintamalla. Nostaen mm. Rauli Somerjoen, Reijo Taipaleen ja Raittiskaksikon aikaista kulttikamaa pöydän alta uuteen päivän valoon, lisäksi hyppysellisen verran on ohjelmistoon hiljalleen otettu oman ideoinnin hengentuotteita. Tähän asti biisintekijän manttelia on hoidellut komppikitaristi Marko ja soolokitaristi Janne.
Yhtyeen ensimmäinen keikka heitettiin Vanulassa, Kuopion Hiltulanlahdessa 8.3.2008 ja ainakin yleisön kuulemien kommenttien perusteella nappiin meni, siitä sitten keikkoja on tasaiseen tahtiin sadellut ja aina on jotain reppuun jäänyt matkoiltamme.
Ennen Vanulan keikkaa oltiin juttusissa uuden lauluehdokkaan kanssa, ja Vanulan keikan jälkeen saimme miehen näyttämään taitojaan ja näinhän siinä kävi että laulajanpestin sai mies Siilinjärven ytimestä, Janne Valtonen. Näinpä hän on tullut jäädäkseen ja mies pystyy kyllä taipumaan niin omista lauleloista kuin lainakappaleistakin itselleen mieleiseen muotoon saaden kappaleen sopivaan muottiin valetuksi.
Kävimme kesän alussa 2008 äänittämässä pienimuotoisen demon, joka sisälsi Junnu Vainio/Reino Markkula-klassikon Sä kuulut päivään jokaiseen
meidän tulkitsemanamme, sekä yhden oman kappaleen Haurain askelin. Nämä saivat paikallisradioaalloilla Oikealla Asemalla ja Radio Savossa mukavasti soittoa kesän aikana ja se poiki myös haastattelut.
Heinäkuussa 2008 silloinen rumpali Joni päätti jättäytyä orkesterista ja esiin astui pienellä varoitusajalla Mika Kyösti. Mikan ensimmäinen keikka oli Airakselan seurantalolla ja kilistely on yhtä villinä jatkunut tähän päivään saakka!
Keikkailla olemme saaneet monipuolisissa ravintoloissa ja muissa tapahtumissa, kiitos kaikille hyvästä huolenpidosta!
Yhtye jäi 4.12.2009 määrittelemättömälle tauolle Ravintola Hunterin keikan myötä.
Kiitos kaikille tähän astisesta & kaikkea hyvää elämään!
T. Taivaanrannan Kulkijat |